Excelin avulla helpotat työtäsi

Kun kertaat perustoiminnot ja nappaat muutaman kallisarvoisen vinkin, helpotat työtäsi huomattavasti

Moni meistä käyttää Exceliä työssään. Ensikosketus on ehkä tullut koulu- tai opiskelumaailmassa. Työelämässäkin on tarttunut osaamista matkaan. 

Vaikka moni perusasia on sinulla kunnossa, tiedät että Excelillä olisi sinulle vielä paljon annettavaa. 

Haluaisit kerrata perusteita ja saada selkeyttä siihen, miten Excel voi sujuvoittaa työtäsi.

Käytät Exceliä jonkin verran mutta sinulla on edelleen työläitä tehtäviä johon käytät paljon aikaa.

Tiedät että voisit tehdä asiat helpomminkin mutta et tiedä miten se onnistuisi.

Haluat oppia käyttämään Exceliä paremmin.

Et kuitenkaan halua uhrata kiireistä arkeasi laajojen kurssikokonaisuuksien opiskeluun.

Päivittäisen työni nopeuttamiseksi on opittava uusia keinoja excelin käsittelyyn, pienien ’kikkakolmosten’ lisäksi myös laajempaa taulukkolaskentaa ja asioiden yhdistelyä. Tähän saakka olen ’mennyt sieltä missä aita on matalin’, koska ’kikat’ ovat puuttuneet.

Helpot kaavat on vakiituneet (kuten summa, kerto, jako yms.). Muita kaavoja ei ole tullut käytettyä, syy varmaankin siinä että ettei ole niistä tietoa

Excel Minikurssi on sinulle, joka haluat helpottaa työtäsi excelin avulla

Osaat jo käyttää Exceliä jonkin verran mutta kaipaat selkeää kertausta ja vinkkejä siihen, miten säästät aikaasi Excelin avulla.

Eräs Instagram-seuraajani lähetti minulle pyynnön joka loistavasti kuvaa sitä, mihin tarpeeseen tämä kurssi on suunniteltu:

Excel minikurssilla sinä:

Excel Minikurssi saatavilla heti

Saat pääsyn kurssimateriaaliin heti kun ilmoittaudut mukaan.

Kurssin hinta on vähemmän kuin muutaman pannupizzan tilaaminen Pizzahutissa. Ja niin herkullisia kuin ne onkin, ne on hetkessä syöty.

Tämän kurssin pariin palaat vaikka seuraavat pari vuotta.

Excel minikurssi

Minikurssin hinta 79 eur

Mitä sinä saat?

Koko kurssimateriaali on saatavillasi heti.

Kurssi on itseopiskeltava, mikä tarkoittaa että saat kerralla pääsyn koko kurssimateriaaliin. Voit opiskella omaan tahtiisi vaikka yhdeltä istumalta, tai edetä pikkuhiljaa.

Sinulla on joka tapauksessa elinikäinen pääsy kurssille, eli voit aina palata aiheiden pariin kun siltä tuntuu.

Ja jos teen päivityksiä kurssimateriaaliin tulevaisuudessa, on sinulla pääsy myös niihin ilman erillistä maksua.

Kurssi koostuu selkeistä opetusvideoista ja niihin kuuluvista tehtävistä. Tehtävät on laadittu niin, että niistä olisi mahdollisimman paljon hyötyä sinulle työssäsi. 

Aiheet ovat käytännönläheisiä ja moni tehtävä pohjautuu oikeisiin ongelmiin joita olen ratkonut asiakkailleni.

Kurssi on tiivis kertauspaketti sinulle, joka käytät Exceliä työssäsi mutta kaipaat kertausta. 

Pääset tehostetusti kertaamaan Excelin tärkeimpiä toimintoja ja oppimaan muutamia hyviä vinkkejä tulevaa varten!

Kurssilla kerrataan mm. näitä aiheita:

Kurssi on tiivis kertauskurssi, joten emme käy jokaista aihealuetta läpi juurta jaksaen.

Kurssilla opit tärkeimmät toiminnot kustakin aihealueesta selkeästi ja käytännönläheisesti.

Tyytyväisyystakuu excel

Tiedän, että kaikkia hankintoja tulee punnita tarkkaan. 

Tiedän myös, että kurssilta saamasi hyöty on paljon kurssin hankintahintaa suurempi. 

Olet kuitenkin raatanut rahojesi eteen enkä halua että käytät ne johonkin joka ei hyödytä sinua.

Siksi tarjoan sinulle kahden viikon tyytyväisyystakuun. Jos et olekaan kurssiin tyytyväinen palautan rahasi 100%.

Huom. Digituotteilla ei ole normaalia kuluttajasuojalain palautusoikeutta, joten tämä takuu menee ihan omalla riskilläni. 

Mia Porrassalmi Excel Minikurssi

Joko olemme tavanneet? Mia Porrassalmi tässä moi!

Olen urani aikana huomannut kuinka lähes jokaisessa työssä alasta riippumatta tarvitaan Exceliä – ja kuinka jokainen työkaverini matkan varrella on hyötynyt vinkeistäni.

Haluan nyt auttaa sinua löytämään Excelin hyödyt ja vapauttamaan aikaa muuhun toimintaan.

Olen käyttänyt Exceliä jo lapsesta, mutta varsinainen hurahdus tapahtui vuonna 2010. Olin työharjoittelussa jätealan yrityksessä ja tehtäviini kuului vertailulaskurin kehittäminen.

Silmäni avautuivat Excelin lukemattomille käyttötarkoituksille – ja huomasin olevani aika haka siinä. Siitä se hurahdus sitten lähti.

Nyt joitain vuosia myöhemmin olen ylpeä ja innokas saadessani tehdä juuri sitä mitä rakastan – auttaa sinua Excelin avulla. 

Minikurssin hinta 79 eur

Kun ilmoittaudut mukaan nyt, saat pääsyn koko kurssimateriaaliin heti.

Saat tiiviin ja selkeän paketin jolla kertaat Excelin tärkeimpiä toimintoja sekä muutamia kultahippuja helpottamaan työtäsi.

Excel minikurssi